Hoitosykli 2
Ensimmäinen kemosyto kuuri tuli ja meni, vei hiukset päästä ja jätti avoimia kysymyksiä kuntoutumisesta ja tulevaisuudesta ylipäänsä. Minkälainen Markku täältä palaa? Selviänkö omin avuin arjessa ja ehkä läheisille pelottavinta, tuleeko minusta kärsimätön ja vihainen kiukkuilija, kenen raivopuuskia pelätään?
Selkeitä vastauksia hoitojen yhteisvaikutukseen ei ole.
Päänsärky esim VOI johtua: aivopaineen vaihteluista, joka tuntuu välillä reagoivan varsin herkästi: riittää että nousee seisomaan ja pää tuntuu räjähtävän kappaleiksi ja silmissä sumenee.
Tällä hetkellä balanssi kortisoonien kanssa toimii, eikä yllätyskipuja juurikaan tule.
Kuntoutuspoliklinikalla käytiin seikkaperäisesti läpi miten eri aivojen osat toimintaamme ohjaavat:
takaraivolla suunnitellaan pitkäkestoisempia prosesseja, otsalohko hallinnoi "ryhtymistä", eli sitä että hyviä suunnitelmia pantaisiin myös käytäntöön. Toimintaterapialla sitten harjoitetaan niiden alueiden yhteistyöt. -Ihan kuin pyörälläajoa harjoitellen!
Nyt keskitytäänkin fyysiseen kuntoutukseen: joka-aamuinen kävelylenkki: tavoitteena 5km yhtäjaksoista kävelemistä. Samalla odotellaan fysioterapeutin tapaamista ja "kunto-ohjelmaa", jolla elimistöä vahvistetaan kestämään seuraavat hoidot JA muut, ensi kesänä sitten vaellus & kalastus retki Islannissa.
Henkiselle hyvinvoinnille tavoitteiden merkitys on korvaamaton. Ilman mitään suunniteltavaa elämästä alkaa tulla harmaata ja oma olemassaolo tuntuu käpertyvän kasaan vain yhdeksi ikäväksi sairastapaukseksi. Suunitelmat ja arkiset tekemiset antavat olemassaolemisen tunteen. Olen olemassa! En vain se sairas tyyppi josta on vähän vaikea puhua ja tulevaisuutta ajatella. Itse kyllä ajattelen, Tulevaisuuttaa! Sitä kuinka illalla nauran makeasti hyvälle päivälle ja tunne olevani ELOSSA! Ja palaan täysillä elämään!
Nyt kerätään voimia seuraavaan sytostaatti kuuritukseen. -Edellinenhän ei mennyt ihan putkeen... Ideana on ottaa niin suuri (suurempi kuin syklillä1) annostus sytostaatteja viikossa, kun elimistö vaan kestää. Tarkoituksena sulattaa kaikki nopeasti jakaantuvat (gliooma) solut niin, että ne valuvat tyynyliinalle tappionsa tunnustaneina.
Psykofyysisesti kuuri on RASKAS, se aiheuttaa voimattomuutta niin että välillä haluaisi vain vajota patjoihin ja nukkua, nukkua, nukkua. Jatkuva kuvotus taas vie pöntölle kekustelemaan viemäröinnin tehokkuudesta ja lääkitys sitten tekee vaan muuten sekopäiseksi, HEIKOKSI ja tukkii mahan.
Tietysti on on mahdollista, että tämä kierros meneekin ongelmitta! Siihen uskotaan lujasti ja apuna käytetään häpeilemättä jokainen kannustava lause ja ajatus jonka TE mahtavat väsymättömät ystävät lähetätte, ajattelette,
nöyrin KIITOS!
Selkeitä vastauksia hoitojen yhteisvaikutukseen ei ole.
Päänsärky esim VOI johtua: aivopaineen vaihteluista, joka tuntuu välillä reagoivan varsin herkästi: riittää että nousee seisomaan ja pää tuntuu räjähtävän kappaleiksi ja silmissä sumenee.
Tällä hetkellä balanssi kortisoonien kanssa toimii, eikä yllätyskipuja juurikaan tule.
Kuntoutuspoliklinikalla käytiin seikkaperäisesti läpi miten eri aivojen osat toimintaamme ohjaavat:
takaraivolla suunnitellaan pitkäkestoisempia prosesseja, otsalohko hallinnoi "ryhtymistä", eli sitä että hyviä suunnitelmia pantaisiin myös käytäntöön. Toimintaterapialla sitten harjoitetaan niiden alueiden yhteistyöt. -Ihan kuin pyörälläajoa harjoitellen!
Nyt keskitytäänkin fyysiseen kuntoutukseen: joka-aamuinen kävelylenkki: tavoitteena 5km yhtäjaksoista kävelemistä. Samalla odotellaan fysioterapeutin tapaamista ja "kunto-ohjelmaa", jolla elimistöä vahvistetaan kestämään seuraavat hoidot JA muut, ensi kesänä sitten vaellus & kalastus retki Islannissa.
Henkiselle hyvinvoinnille tavoitteiden merkitys on korvaamaton. Ilman mitään suunniteltavaa elämästä alkaa tulla harmaata ja oma olemassaolo tuntuu käpertyvän kasaan vain yhdeksi ikäväksi sairastapaukseksi. Suunitelmat ja arkiset tekemiset antavat olemassaolemisen tunteen. Olen olemassa! En vain se sairas tyyppi josta on vähän vaikea puhua ja tulevaisuutta ajatella. Itse kyllä ajattelen, Tulevaisuuttaa! Sitä kuinka illalla nauran makeasti hyvälle päivälle ja tunne olevani ELOSSA! Ja palaan täysillä elämään!
Nyt kerätään voimia seuraavaan sytostaatti kuuritukseen. -Edellinenhän ei mennyt ihan putkeen... Ideana on ottaa niin suuri (suurempi kuin syklillä1) annostus sytostaatteja viikossa, kun elimistö vaan kestää. Tarkoituksena sulattaa kaikki nopeasti jakaantuvat (gliooma) solut niin, että ne valuvat tyynyliinalle tappionsa tunnustaneina.
Psykofyysisesti kuuri on RASKAS, se aiheuttaa voimattomuutta niin että välillä haluaisi vain vajota patjoihin ja nukkua, nukkua, nukkua. Jatkuva kuvotus taas vie pöntölle kekustelemaan viemäröinnin tehokkuudesta ja lääkitys sitten tekee vaan muuten sekopäiseksi, HEIKOKSI ja tukkii mahan.
Tietysti on on mahdollista, että tämä kierros meneekin ongelmitta! Siihen uskotaan lujasti ja apuna käytetään häpeilemättä jokainen kannustava lause ja ajatus jonka TE mahtavat väsymättömät ystävät lähetätte, ajattelette,
nöyrin KIITOS!
Hephep! Tsempit! Kuulostaa aika tiukalta ohjelmalta syksyksi, mutta uskon sinuun tässä asiassa yhtä vakaasti kun pari vuotta sitten töiden puitteessa :D Missäs vaiheessa otetaan tavoitteeksi törmätä?
VastaaPoista